Päähänpistoni ovat toisinaan hulluutta. Käveleminen maantiellä alkoi tuntua eilen jokseenkin puuduttavalta, joten päätin tulla kotiin jään poikki. En halunnut kääntyä takaisin, vaikka huomasin jo alkumatkan olevan tarpomista yli polveen asti ulottuvassa umpihangessa.
Pääsin viimein jäälle, mutta en tietenkään muistanut lahden olevan tunnettu heikoista kohdistaan. Vasen jalkani upposi ensin kylmään veteen, sen jälkeen myös oikea. Paniikissa onnistuin ryömimään takaisin rannalle, jota pitkin jouduin kulkemaan jonkin aikaa. Lähdin nousemaan jyrkkää rinnettä ensimmäisen mökin kohdalta, sillä yritin päästä mahdollisimman nopeasti metsätielle.
Lunta oli kuitenkin aina vain enemmän ja se takertui jalkoihini jäätyneen veden päälle. En muista, koska minua olisi pelottanut yhtä paljon. Kaikkialla oli jo hämärää, eikä minulla ollut mukana edes taskulamppuani. Odotin vain kauhulla verkkokalvon repeämistä, sillä en saisi rasittaa itseäni juuri lainkaan. Kuljin vielä yli kilometrin umpihangessa ennen maantietä, ja loppumatkan aikana en tahtonut pysyä pystyssä. Jalkoihini särkee edelleen ja nilkat ovat lähes valkoiset.
Tyhmyydelläni ei ole enää rajoja.
hölmö.
VastaaPoistahyvä että kuitenkin pääsit perille
VastaaPoistaHassu, siinä olisi voinut käydä huonostikkin.
VastaaPoistaSitä emme halua, emmehän?
Voi vitsit =/ Mä oon kans pudonnut joskus jään läpi kokonaan, vittu olin ihan paniikissa ja oli ihan saatanan kylmää.. onneks ei käyny pahemmin <3
VastaaPoistatuo oli kieltämättä kaikista ideoistani niitä tyhmimpiä...mutta yllätyin siitä, että jaksoin kuitenkin raahata itseni takaisin kotiin, sillä ajattelin jo hetken luovuttaa. ja se olisi ollut siihen helppo tilaisuus.
VastaaPoistaÄäh luovuttaminen on luusereille, haluutsä olla luuseri? xD Voi kuule elämässä on niin paljon koettavaa vielä, älä anna periksi!
VastaaPoistahaluan : D
VastaaPoistano ei, kai tässä vielä voi jonkin aikaa sinnitellä.