Äiti sanoo minun laihtuneen, mutta sitä on vaikea uskoa. Olen edelleen normaalipainoinen (BMI 18,5), piiloudun kaksi kokoa liian suuriin paitoihin ja lähes polviin asti ulottuviin neuleisiin. Ei mikään ole muuttunut, en minä ole kevyt. Viime vuonna olin jo unohtaa tämän kaiken, en ajatellut kaloreita kuin hetkittäin, luulin päästäväni vihdoin irti.
En päästänyt.
Huomaan käyväni vaa'alla jälleen kolme kertaa päivässä, kirjaavani ylös syödyt ruuat ja ahdistuvani kesken leivän, kesken hedelmän. Kaatavani jogurttiannoksen lopulta vessanpöntöstä alas.
Mutta pahinta on, että tunnun vaikuttavan serkkuni valintoihin lähes yksinomaan negatiivisesti. Hän ei tahdo jatkaa opiskelua lukion jälkeen, eikä syödä enää saadessaan oman asunnon. En minä tätä halunnut.
Voimia sulle<3 mulla samoja tapoja ku sulla, mut miks sä hei piiloudut kaks kokoa isoihin vaatteisiin jos oot normaalipainone? Jos olisin normaalipainone nii kehtaisin olla toppi päällä nyt en voi olla oon ruma :S
VastaaPoistaKiitos <3
VastaaPoistaTunnen itseni liian isoksi s-koon vaatteisiin..Ja joudun peittämään ihonikin, sillä se on täynnä arpia :/ Mutta se on kyllä täysin omaa syytäni.
Itse vuoraan itseni myös liian isoihin paitoihin yms. Hävettää jos joidun kävelemään julkisilla paikoilla toppi päällä yms. Ymmärrän ton sun arpiongelman, mulla on niitä itsellänikin. :/
VastaaPoistaMutta koita jaksaa! Joskus se olo helpottaa ainakin hetkellisesti jonka jälkeen on taas helppo jatkaa eteenpäin. : )
Yritetään <3
VastaaPoistaminäkin ainakin luulen ymmärtäväni tuon ylisuuriin vaatteisiin vuorautumisen. se on vain jotenkin... turvallista. ehkä se on se sana.
VastaaPoistaeikä sinun serkkusi käytös ole sinun vikasi. älä syytä siitä itseäsi.
Carol: se tosiaan tuo eräänlaista turvaa.
VastaaPoistaniin, onhan se totta ettei hänen valintansa ole suoraan minun vikani, mutta silti harmittaa. olisin voinut näyttää parempaakin mallia. toisaalta meillä on ikäeroa vain kaksi vuotta.